maanantaina, huhtikuuta 19, 2010

Hölyn pölyä vai tarinan kerrontaa? Missä ero?

Markkinointi on siis tarinoiden kerrontaa. Miten saa asiakkaan uskomaan juuri sinun tarinasi? Sinun täytyy vakuuttaa hänet. Ensin on ansaittava hänen luottamuksensa. Hänet on saatava kiinnostumaan. Jos tuotteesi sopii maailmankuvaltaan yhteen asiakkaan maailmankuvan kanssa, sinun ei tarvitse muuta kuin hieman värittää juttua asiakkaalle edullisemmaksi. Kilpailijaa ei saa mustamaalata tai haukkua, mutta on kuitenkin perustellusti saatava asiakas uskomaan, että sinun tuotteesi on parempi, kuin kilpailijan. Tarinoiden on oltava helposti leviäviä, jotta asiakas voi kertoa tarinaasi ystävilleen. Hyvä tarina vetoaa tunteisiin ja on totuus, joskin Mitehieman kaunisteltu sellainen. Myyminen perustuu mielihalujen tyydyttämiseen. Tarina on kuitenkin pystyttävä pitämään, jotta pitkäkestoinen hyöty saavutettaisiin. Ei siis kannata luvat kuuta taivaalta.

lauantaina, huhtikuuta 17, 2010

4P.

Iso Muu ei osoittautunut ihan niin hyväksi kirjaksi, kuin mitä edellinen oli. Uutena tehtävänämme on tutustua perinteiseen markkinointiin ja peilata sitä uuden ajan markkinointiin. Vanhat säännöt pätevät yhä, tuote, viestintä ja saatavuus ovat edelleen tärkeitä, niihin vain tulisi liittää uusi markkinointi. Hinta ei ehkä tänä päivänä ole niin oleellinen asia, vaan asiakas maksaa mielellään hieman extraa, jos saa palvelustasi/tuotteestasi miellyttävän elämyksen tai syyn valehdella itselleen. Tämä vaatii erottumista joukosta ja ideoiden kehystämistä asiakkaan maailmankuvaan sopiviksi. Se tarkoittaa asioiden muotoilemista tarinaksi, pieniä valkoisia valheita, jotta tarina tavoittaisi asiakkaan. Kun hän haluaa tuotteesi, hän ei välitä vaikka hintasi olisi hieman korkeampi.

tiistaina, huhtikuuta 06, 2010

All Marketers Are Liars. Are they?

Seth Godin viittasi kirjassaan mielenkiintoiseen asiaan puhuessaan erottumisesta. Hän totesi, että jos sammakko laitetaan keskelle kuolleiden kärpästen kasaa, se kuolee nälkään. Miksi? Siksi, ettei mikään erotu joukosta. Sammakon silmä erottaa vain liikkeen. Kuten markkinoilla. Asiakas ei huomaa, jos mitään uutta ei tapahdu, tai jos muutos on liian pieni. Pitää olla merkittävä ja erilainen. Perustellusti tietenkin. Luoda luottamus itsensä ja asiakkaansa välille ja uskoa ja elää itse tarinaansa. Sitten kehystää se kohderyhmälle oikein ja vain palvella asiakasta. Hyvä tarina on lupaus, jonka pitäminen on elintärkeää. Huijattu asiakas lakkaa olemasta asiakkaasi, eikä taatusti puhu puolestasi tarinaasi. Kirja oli mielettömän koukuttava ja mielenkiintoinen. Nyt siirtyen seuraavaan. ISO MUU :)

tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Myyntityön vaikeus.

Asiakas tekee ostopäätöksen helpommin, eikä tunne olevansa painostettu ostamaan, kun hän tekee ostopäätöksen itse. Miten asiakas johdatellaan tekemään päätös itse? Hoitola työssä yleensä riittää, kun hoidon tai käsittelyn aikana selostaa asiakkaalle mitä tekee, millä tekee ja miksi tekee. Asiakkaalle on luotava tarve. Kolmen edellä mainitun kysymyksen tulisi tukea sitä tarvetta. Näin tuotteiden tai hoitojen suosittelu tapahtuu ikään kuin huomaamatta, eikä asiakas huomaa sitä myymiseksi. Lopuksi voi mainita parilla sanalla asiasta, jos asiakas ei jo itse pyydä tuotteita tai seuraavia hoitoaikoja. Näin hän on itse ymmärtänyt tarpeensa ja itse tehnyt päätöksensä. Asiakassuhteesta tulee parempi ja luottamus yrityksen ja asiakkaan välillä kasvaa. Mielestäni toisen asteen opinnoissa tulisi opettaa myös myymistä jonkun verran. Itse myin noin 3 tuotetta kolmess vuodessa kosmetologiksi opiskellessani. Kampaajaksi opiskellessani möin mahdollisesti kymmenkunta tuotetta kahdessa vuodessa, mikä on huono sekin. Tuotemyynti on hyvin suuri osa kauneudenhoitoalan työssä, eikä sitä ole välttämättä helppo omaksua.

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

viime kerrasta onkin aikaa näköjään...

Eipä ole vieläkään kirjoja löytynyt.. Niin tai näin. Tajusin, että kotonamme olevalla Xbox-pelikonsolilla pystyy keskustelemaan pelikaverien kanssa pelin aikana, joko mikrofoonin välityksellä tai chatin omaisesti kirjoittamalla. Voidaanko pelikonsolia kutsua sosiaaliseksi mediaksi?

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

Kirjastoihin lisää kirjoja, kiitos!

Tänään tunneilla juteltiin Seth Godinin kirjoista, joita tarvitsisi lukea, mut eipä ole Turun kirjastoissa, ku pari lainassa olevaa ja Suomalainen kirjakauppa pyytää kiskurihintaa toimitusajalla 2 viikkoa :/ Kielivalikoimaa oli suomi, englanti ja saksa ainakin. Infossa ne olivat jo hieman halvempia ja toimitusaikakin vain 1-6 arkipäivää, muttei ainuttakaan SUOMEKSI!? hmh. Englanti ei ole ongelma, mutta markkinointikirja olisi kiva lukea äidinkielellään, kun markkinointi Suomeksikin on melko vaikealukuista yleensä... Eräs kirja mitä olen myös yrittänyt useasti lainata viimeisen 4 kuukauden aikana, on Naomi Kleinin No Logo, uusin versio ja Suomeksi, kiitos. Ei tunnu ikinä löytyvän. Aina lainassa. Suututtaa. Käy tässä sitten koulua...

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Mitä tuleman pitää?

Sosiaalinen media on yleinen ilmiö koko maailmassa, ja se alkaakin pikku hiljaa viedä sijaa televisio- ja radiomainonnalta. Sosiaalinen media tavoittaa enemmän ihmisiä kuin vaikka radiomainonta, johtuen siitä että sosiaalinen media on maailmanlaajuista, ja radiomainonta paikallista. Lisäksi sosiaalisen median välineet ovat edullisempia (ilmaisia), kuin moni muu mainontakeino. Miltä siis näyttää mainonnan tulevaisuus? Kuinka suuren markkinaraon sosiaalinen media kykenee lohkaisemaan itselleen? Lähes tulkoon jokaisessa kodissa tänä päivänä on tietokone ja internet, ja jos tällä hetkellä suurin käyttäjä ryhmä on 16-35-vuotiaat, niin kymmenen vuoden kuluttua kyseiset henkilöt ovat 26-45-vuotiaita. Tämän päivän lapset kasvavat tähän sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan, joten tämä tarkoittaa sitä, että kymmenen vuoden kuluttua suurin osa alle 45-vuotiaista suomalaisista voidaan laskea sosiaalisen median käyttäjiksi. Internet mainonta lisääntyy kokoajan sen etujen vuoksi, mutta voiko sosiaalinen media syrjäyttää televisio-/radiomainonnan? Itse en usko että aivan kokonaan voisi, mutta uskon kyllä että se vielä kasvattaa suosiotaan.

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Mitä on sosiaalinen media?

Sosiaalisen median käsitettä on yritetty tarkentaa ja tutkia viime vuosina, sillä siitä on kasvanut niin valtava ilmiö, että se kaipaa oman merkityksensä. Sosiaalinen media koskettaa tänäpäivänä suurta osaa ihmisistä ja suurin käyttäjäryhmä sillä ovat 16-35 vuotiaat. Siihen kuuluvat niin facebook, twitter, wikit, kuin erilaiset blogitkin. Yhä useampi pienyrittäjä on lisännyt Facebookiin oman ryhmän yritykselleen. Siellä omien asiakkaiden informoiminen ajankohtaisista asioista käy helposti. Sosiaalinen media on tapa säästää markkinointikustannuksissa. Hiushuonekerho, LuMo, POP In Turku ovat oman alamme esimerkkejä Turun pienyrityksistä, jotka näkyvät Facebookissa itse perustamissaan ryhmissä. Toki isommilla nimillä, kuten Paul Mitchell Finlandilla, Odyssey Nail Systemsillä ja Vidal Sassoonilla on omansa, mutta pienten yritysten lisääminen on se oleellinen asia. Se miten he ovat tajunneet markkinaraon Facebookin kautta, on hienoa. Twitteriä käytetään maailmalla jonkun verran jopa työntekijöiden rekrytointiin. Sekä Facebook että twitter ovat yhteisöllisiä sivustoja, joissa jokainen voi kirjoitella omia blogejaan ja lukea toisten kirjoituksia. Niissä voi saada tietoa tapahtumista ja löytää ystäviä. BLOGIN MÄÄRITELMÄÄ: "Weblog on päiväkirjamainen tai muutoin kronologisessa järjestyksessä julkaistu sivusto, jossa merkinnät ovat omaan elämään läheisesti liittyviä tai kirjoittajaa muuten kiinnostavia aiheita. Weblog poikkeaa tavallisesta "kotisivusta" siinä, että sisältö päivittyy koko ajan, usein nopeallakin tempolla. Asiat ilmaistaan sellaisena kuin kirjoittaja itse ne kokee." Blogeja löytyy tänä päivänä yhä enemmän, ja mitä erilaisemmista aiheista. Kauneudenhoitoalalta löytyy sekä yksityisten henkilöiden, mutta myös ammattilaisten pitämiä blogeja, esimerkiksi Tamperelaisen kynsistudio Tyylitaikan omistaja pitää omaansa osoitteessa www.kauneusblogi.com . Hänen bloginsa jää vain muutaman kirjoituksen mittaiseksi, mikä on sääli. Myös Mariela Sarkima pitää blogia Ellen sivuilla www.elle.fi. Mariela kirjoittaa myös kauneusjuttuja Elle-lehteen ja kertoo Kuukauden kauneimmat -palstalla mielenkiintoisista ilmiöistä. Myös monilla muilla nuorille naisille suunnatussa lehdessä pidetään blogia, esimerkiksi Cosmopolitanilla ja Kauneus&terveys- lehdellä on omansa. On myös olemassa paljon blogeja jotka kertovat muodista tai painonpudotuksesta samalla sivuten myös kauneutta. Monet työnantajat ovat kieltäneet työntekijöiltään sosiaalisten medioiden käyttämisen, mutta onko se kannattavaa? Ylen mukaan facebook on aikaansaanut jo yhden irtisanomisen Suomessa. Pelkäävätkö yritykset tuoton putoamista? Saahan taukohuoneessa lukea iltapäivälehtiäkin. Miksei yrityksen nettisivuihinkin voisi liittää blogia, mitä kukin pääsisi vuorollaan kirjoittelemaan? Sinne voisi lisätä kaikkien tärkeiden tapahtumien jälkeen (esim.messut) juttua, siitä miten meni. Siellä voisi olla tiedotteita tulevista tapahtumista, uutuustuotteista ja niiden vaikutuksista, hoito- tai tuotetajouksista, tai vaikka mistä. Tulisipahan samalla päivitettyä hieman useammin nettisivujakin, se kun tuntuu monella yrityksellä olevan niin kovin hankalaa. Mielestäni on parempi olla ilman nettisivuja, kuin pitää niitä päivittämättöminä. Se ettei yritys päivitä nettisivujaan, antaa asiakkaalle huonon kuvan yrityksestä. Blogeja lukiessaan on tietysti muistettava, että niitä voi kirjoittaa kuka tahansa, eikä kirjoittajalla välttämättä ole faktatietoa kirjoitustensa pohjalla, joten on oltava kriittinen lukemansa suhteen. Jokaisella on kuitenkin oikeus mielipiteeseensä, eikä makuasioista oikein voi kiistellä.

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Day 1

Näin siis alkaa ensimmäinen oma blogini. Pitkään olen sellaisen kirjoittamista harkinnut, ja nyt sen tein. Eli siis koulutehtävästä kyse. Saatan kyllä jättää tämän elämään tämän tehtävän jälkeenkin ja kirjoitella silloin tällöin, nyt kun tämä kerran on jo luotu.

Kellokin on jo niin paljon, että saatan kesken kaiken simahtaa näppäimistön päälle. Tehdään tämä siis lyhyesti tältä päivältä, jatketaan huomenna :)